Wednesday, May 24, 2006

…sen pituinen se.

Koulu loppu ja päivitystahti kesän myötä varmaan harvenee. Lähen ihan just ajamaan kotiin. Auto on ihan täynnä tavaraa, pitää ajaa ensiksi huoltoasemalle laittamaan renkaisiin lisää ilmaa. Heippa.
Posted by elinas at 09:45:57 | Permalink | No Comments »

Tuesday, May 23, 2006

Kesälaitumille

Huomenna se sitten alkaa, kesäloma. Tänään pitäs vielä pakata loput tavarat autoon ja huomenna aamupalan jälkeen lähteä kotiin. Hassua. Lähteminen ja lopettaminen on hankalaa, mutta pakollista. Tämä vuosi Limingassa on ollut monella tapaa opettavainen. Ennen kaikkea tunnen olevani paljon valmiimpi lähtemään jonnekin kauemmas ensi syksynä (missä se sitten lieneekään). Paikkana Liminka on tosi viihtyisä, voisin jopa kuvitella asettuvani joskus johonkin tämän kaltaiseen kyläpahaseen. Hmmmh… Nyt on juureton olo. Kesän aikana ehtii onneksi asettua kunnolla Raaheen, koko vuoden oon eläny tosi puolittaisesti. Pahoin pelkään että sellasta puolittaista elämää on tiedossa useemmaksi vuodeksi eteenpäin. pitää yrittää ottaa päivä kerrallaan.

Mjoo, pakko se on lähteä pakkaamaan. Tarvisin muuten majapaikan Rovaniemeltä 4.-5. kesäkuuta, eli sunnuntain ja maanantain väliseksi yöksi. (Vapaaehtoset saa ilmottautua:) ) Pääsykokeet alkaa maanantaiaamuna mutta mun on pakko tulla edellisenä iltana Rovaniemelle enkä pääse varsinaiseen asuinpaikkaan ennen maanantaita. Eli oon vähän pulassa. :/

Posted by elinas at 15:22:56 | Permalink | No Comments »

Monday, May 22, 2006

HELEI!

Hiii! Lordi voitti Euroviisut! Sieti kyllä voittaakin kun oli vaan selkeästi paras. Mahtavaa kun Suomi voitti noin ylivoimasesti eikä millään perusviisulla vaan hyvällä musiikilla. Tycka, tyckar, tyckade! Olin ihan täpinöissä. Vois ehkä lähtä vuoden päästä kattoon kotiviisuja. :) Uuskomatonta. :):):)
Posted by elinas at 10:52:48 | Permalink | Comments (2)

Friday, May 19, 2006

JEE

Moon niin mielissäni ku Lordi pääsi jatkoon! :)
Posted by elinas at 08:06:49 | Permalink | Comments (1) »

Wednesday, May 17, 2006

Disney-testi :D

You scored as Goofy.  
Your alter ego is Goofy! You are fun and great to be around,
and you are always willing to help others. You aren’t worried about embarrassing
yourself, so you are one who is more willing to try new things.

Goofy

75%

Sleeping Beauty

69%

Pinocchio

63%

Peter Pan

63%

The Beast

56%

Ariel

44%

Cinderella

44%

Snow White

44%

Donald Duck

38%

Cruella De Ville

19%

Which Disney Character is your Alter Ego?
created with QuizFarm.com

Posted by elinas at 17:21:50 | Permalink | No Comments »

Täydellisinkin vastaus synnyttää aina uusia kysymyksiä.

Terve taas. Olin viikonloppuna Helsingissä ja maanantaina Turussa, taidehistorian ekskursiolla. Reissu oli aika rankka, ajaminen ja kyytissä oleminen väsytti, samoin kaupungilla ympäriinsä käveleminen ja museoissa seisoskeleminen. Mutta oli ihan kivaa, varsinki oli mukavaa olla Antilla ja Sussulla kylässä, olin siis niillä yötä. Olin kyllä lähinnä Sussulla ku Antti oli pois. Mutta niin, palatessa tänne satoi lunta. (!) Eilen opin sen että jos sammuttaa auton, kannattaa sammuttaa myös valot. Jäin nimittäin autoon istuksimaan niin valosummerikaan ei ilmotellu. Isä kävi sitte antamassa toisesta autosta virtaa niin päästiin liikkeelle. (Kuinka tohelo voi olla?) Ai niin, pääsin sinne Rovaniemelle pääsykokeisiin. Jos joku asuu siellä niin saa tarjota yösijaa. :)

Mää en vaan oikein jaksa nyt kirjottaa, jatkan myöhemmin.

Posted by elinas at 17:12:35 | Permalink | No Comments »

Wednesday, May 10, 2006

Kukaan ei ole hyödytön. Aina voi olla edes huonona esimerkkinä.

Perjantaina pitää lähteä Helsinkiin, siellä on taidehistorian ekskursio. Plääh. Idakaan ei lähe sinne enkä tiiä missä yövyn. Pitää hoitaa se tänään. Tänään pitää myös laittaa hakulomake Jyväskylään ja Rovaniemeltä pitäs kai jo alkaa hakea asuntoa. Tuntuu pahaenteiseltä hakea asuntoa ku ei vielä ees tiiä pääseekö ees pääsykokeisiin, mutta se ois vähä pakko tehä nyt. Nyt pitäs myös hakea Lapin musiikkiopistoon. Lomakkeessa kysytään mm. että onko musiikkiopistossa sisaruksia sekä “onko kotona soittimia, mitä?” Kirjotin että omistan sellon. :D Aika hazzua.

Tuntuu jotenki turhauttavalta. Pitäs tehä jottain järkevää joskus. Niinku vaikka kirjottaa kotitenttiesseet. Hohhoijaaaaaaaaaaaa. Ei vaan nyt inspiroi. Onneksi Anja on tänään koulussa niin on seuraa.

Posted by elinas at 13:24:40 | Permalink | Comments (4)

Monday, May 8, 2006

Vain tyhmin hiiri piiloutuisi kissan korvaan, mutta vain viisas kissa älyäisi katsoa sieltä.

No terve taas. Tulinpa äsken tänne Liminkaan, tai muutama tunti sitte oikeastaan. Tämän päivän oon seikkaillu Markon kanssa Oulussa. Rahaa meni enempi ku arvaiskaan, mutta tuli ostettua ihan järkeviäkin juttuja. Niinku vaikka pimennysverho. Puolet vuodesta joutuu kuitenki nukkumaan nukkumisen kannalta huonoissa valaistusolosuhteissa ja sain siitä tarpeekseni - pimennysverho sen olla pitää. Tavallinen rullaverho on vaan näköeste, parempi ostaa kerralla pimentävä. Ja meiän äitillä ja isällä on sellanen, se näyttää toimivan.

Limingassa on yllättävän kesäistä, isot hiirenkorvat puissa saa kaiken vihreäksi. Meillä kotona oli viikonloppuna tosi lämmintä, järjestään viis astetta lämpimämpää ku Raahessa, jossa merituuli viuhu. Ja viuhu muuten Oulussakin, jossa jotku älypäät hillu yläosinaan narutopit mittarin näyttäessä 13,5 astetta. Ite hankin kaulahuivin. Täällä opistolla on muuten aika autiota, monet on lähössä huomenna reissuun Sveitsiin. Ja muutenki ihan lopunaikojen tunnelma. Inhottavan haikeaa.

Mulla oli lauantaina eka laulututkinto. Meni hyvin, vaikka jännitystekijä oli taas mukana. Polvet tutisi. Onneksi Katriina oli valmentanu mua niin tiesin mihin koittaa keskittyä, pyrin vaan tekemään mahollisimman sen mukaan mitä oli opetettu. Jännitys ei kuitenkaan saanu ees sanoja menemään hukkaan. Sain monenlaista palautetta, jotku jutut oli ihan makuasioitakin. Hämmentävää sitte napottaa siinä tuolilla heti laulun jälkeen. Ekassa laulututkinnossa on vaan kolme laulua eikä ees prima vistaa, että se oli äkkiä ohi. Sellastaki on siis tullu viime aikoina harrastettua, n. puoli vuotta ollaan kunnolla harjoteltu. Mukavaa ja opettavaista.

Niin, se maito oli tuossa edellisessä mukana siksi, että oon aina, varsinki lapsena, tykänny maidosta. Hyla-maitoa on aina juonu enkä muusta tiiä, joskus maistoin tilkan tavallista, se ei oikein maistunu miltään. Maito on tosi hyvä juttu kun siitä tehdään niin paljon hyvää, niinku vaikka juustoa. Juusto on ihanaa (mutta se ei ala m:llä). Ja jäätelönsyönti on mukavaa puuhaa.

Posted by elinas at 18:23:18 | Permalink | Comments (1) »

Thursday, May 4, 2006

Lisäys edelliseen

Ajellessani Ouluun soittotunnille muutama tunti sitten keksin että ois pitäny laittaa tuohon edelliseen ainaki maaseutu, messu ja Mika&Enna ja mahollisesti myös Maata Näkyvissä -festarit, maito ja murteet. Mutta kirjoitin mitä kirjoitin.
Posted by elinas at 11:47:57 | Permalink | Comments (1) »

10 mukavaa asiaa, jotka alkaa m-kirjaimella

Eli tää on tällanen kiertojuttu, multa voi pyytää omaa kirjainta. Sain m:n Enniltä.

 

1.musiikki/musisointi
Rikastuttaa elämää uskomattoman paljon. “Who found out that nothing can capture a heart like a melody can? Well, who ever it was, I’m a fan”

2.miettiminen
Miettiä voi joskus ihan liikaa, mutta se voi mennä ihan kelpo ajanvietteestäkin. Sitä paitsi on hauskaa miettiä vaikka sitä, että millanen häntä ihmisillä ois jos niillä ois häntä. (Vai pitääkö sanoa hännät?) Ja tietenkin ois ties mitä häntämuoteja ja häntäkauneusihanteita. Häntäkoruja, -lävistyksiä ja -pukineita, ja pakkasella sitä tietenki palelis. Oon aina aatellu että ihmisen häntä ois sellanen inhottava luinen ja paljas, vähä niinku karvaton ajokoiran häntä. Brr.

3.meidän jutut
Tämä on yks tietty tyttöporukka, oon ollu siinä mukana yläasteelta lähtien. Nykyään nähään harvemmin mutta on tosi kiva ku homma jatkuu edelleen.

4.makeiset
Oon ollu viime aikoina aika paljo karkkilakossa, nyt on pitkästä aikaa taas vähä syöty namusia. Karkki on oikeastaan lakon ansiosta asettunu oikean kokoiselle paikalle. Ennen söin karkkia ihan tosi paljon, nyt sitä ei ees pysty syömään kovin paljo kerralla ku ei oo tottunu.

5.marjat
Erityisesti viinimarjat, mansikat, hillat, karviaiset, vadelmat ja puolukat. Parhaita tuoreina. Pienenä suunnistaessa ei meinannu malttaa keskittyä itse suunnistamiseen jos löyty puolukoita. Ja ala-asteella ku piti poimia koululle litra puolukoita, ei siitä meinannu tulla mitään ku söin aina kaikki.

6.miehet
Oon monesti miettinyt, että oisin mieluummin syntyny pojaksi ku tytöksi. Mistäpä sen kuitenkaan voi tietää ku ei oo molemmista kokemusta. Miehiä ja naisia on tosi erilaisia, onneksi. Musta on ihan hirmu kivaa ku on miespuolisia läheisiä ystäviä.

7.meuhkaaminen
Hulluttelu yleensä, kisuaminen, peuhaaminen, hömpsöttely ja niin  edelleen. “—Henkeni annan! Mut mieltäni nuorta en milloinkaan.—”

8.muistot                                                                                                                                                                    Joskus ku vaikka selaa valokuva-albumia tai jostain tulee vaikka joku tuoksu, tulee ihan hullun nostalginen olo ja muistaa yhtäkkiä asioita, jotka oli jo ehtiny unohtaa.

 9.minä
Oon jo melkein sinut itteni kanssa. Vastaantullessa nostetaan hattua ja kätellään ja jopa hymyillään, eiköhän se teitittelykin kohta jää.

10.Marko
Ettäpä pitikin sattua tämä kirjain. :)

 

Posted by elinas at 08:30:02 | Permalink | Comments (2)