Kerron lisää

Herneppä taas. Tämän päivän ohjelmassa ei pitänyt olla muuta kuin kirkossa käynti ja kärvisteleminen, sillä Marko tulee tänne illalla. Näinpä kuitenkin yhtä Kaisaa kirkossa ja meninkin sitten hänelle kylään, paistettiin munkkeja ja juteltiin. Olipa mukavaa kerrankin vaan olla ja keskustella kaikesta mahollisesta. Nyt on jo paljon lyhempi aika siihen että se Marko vihdoin ja viimein tulee tänne.

Oleminen Rovaniemellä muuttuu sitä luontevammaksi mitä kauemmin täällä on. Olikohan se keskiviikkona vai milloin kun sain viimeinkin yhen melkein vuoden roikkumassa olleen esseen valmiiksi ja lähetetyksi, perjantaina sain puupiirroksen kurssin ja plastisen sommittelun työn valmiiksi. Enää keskiviikkona pitää vielä saada lausunto siitä plastisen työstä ja se on siinä. Tuli niin outo olo kun ei enää ollutkaan mitään keskeneräistä tehtävää, ei oikeastaan mitään tekemistä. Tietenkin jotain aina löytyis mutta kun saa pitkään roikkumassa olleen työn valmiiksi, tulee jopa vähän ontto olo.

Vaikka täällä onkin ollut mukavaa, on myös kivaa palata Raaheen. Ja töitten alkaminen on myös hyvä. Raahessa näen monia tyttöjä ja ehkä poikiakin ja sepäs vasta mukavaa on ja sitten on kaikkea kivaa puuhaa! (Kuulosti vähän omituiselta.) Pitää taas sopeutua myös kotona asumiseen. Tämä lukuvuosi Rovaniemellä oli hyvä.

Sunnuntai. Kävin aamulla kirkossa jossa oli tosi paljon ihmisiä, oli taas jotain juhlapäiviä muistaakseni reserviläisillä ja Pipliaseuralla. Ulkona oli aurinkoista mutta talvitakki ei ollut ollenkaan liikaa kun tuuli oli niin pistävä.

Eilen elin siis ensimmäisen Ikea-kokemukseni. Päädyin olemaan ostamatta sieltä itselleni laatikostoa vaikka sellaisen tarvitsisinkin ja vaikka siellä jotain ratkaisuja olisikin ollut. Silti täydellistä ei ollut, ja onhan ne vähän… no, Ikea. Torniossa käytiin paikallisessa kebabpaikassa jossa kaikki oli Ikeasta. Siellä oli kyllä ihan valtavat pitsapohjaan tehdyt rullakebabit. Jos ei saada aikaseksi askarreltua kesällä mulle laatikostoa, kun onhan mun pöytäkin itse Markon askartelema, niin sitte voi palata syksyllä asiaan. Ei oo enää ees kahta viikkoa täällä, viikon päästä Marko tulee tänne huomenna. Ikea-reissu ei ollu kuitenkaan turha, sillä ostin sieltä pienempää tarpeellista kuten kylpyhuoneen maton ja eteisen kynnysmaton, päiväpeitteen ja astiapyyhkeitä.

Löysin perjantaina kirjastosta Virpi Hämeen-Anttilan kirjan Alastonkuvia, jonka lainasin ja jota olen nyt ahminut innoissani. Kirja on pitkästä aikaa sellainen jota luen ihan mielissäni niin kuin vanhoina hyvinä aikoina. Se sijoittuu kuvataidemaailmaan ja on silläkin tavalla jotenkin inspiroiva. Mutta kun ei ole telkkariakaan vaan yksinoltuja iltoja, kirja on tosi hyvä olla luettavana.

Miten te leikkaatte sipulia ja tomaattia? Minä leikkaan molemmat samalla tavalla, siten miten Marko opetti mua leikkaamaan sipulia. Ensin leikataan pystysuunnassa puoliksi, (sipulista kuori pois,) sitten puolikkaiden leikattu puoli leikkuulautaa vasten leikataan pitkittäin viiltoja, mutta ei leikata ihan toiseen päähän asti että sipulin(/tomaatin)puoikas pysyy koossa. Sitten leikataan toisinpäin paloiksi ja sille viimeselle palalle onki sitte helppo tehä mitä haluaa. Hirmu näpsäkkää! Tuon lisäksi on oppinu Markolta myös kuuntelemaan Eläkeläisiä ja Rammsteinia , niksauttamaan toisen selän (joka voi kyllä olla vaarallista) sekä olemaan joskus räpättämättä kaikkea mahdollista sopimatonta mitä mieleen tulee. Onkohan se oppinut mitään minulta?

Ostin muuten kirpputorilta kuorimaveitsen, sellaisen joka meillä on kotona mutta tummuneen ja vähän ruosteisenkin. Se on vanha kuorimaveitsi, ja sellaisia hyviä ei saa enää kaupasta. Se on vähän nuhjuinen mutta kuorii paremmin kuin uudet.

Rovaniemen elo on taas lähtenyt käyntiin, mutta kohta se jo loppuukin. Alle kaksi viikkoa ja oon kesälomalla. Mutta sekin loppuu lyhyeen, sillä oon töissä siivoamassa Ruukilla 21.5-27.7 eli kokonaista kymmenen viikkoa, koululaisten kesäloman verran. Minä pilallehemmoteltu länsimaalainen penikka en tietenkään osaa olla täysin onnellinen vaan murehdin sitä, kuinka kesä menee siivotessa ja eläessä ihmeellisen aamuyöaikataulun mukaan, mutta oikeastihan on tosi hyvä että pääsin sinne. Pidän kämppääkin kesän tyhjänä ja vuokrat pitää maksaa ilman tukia. Työt menee myös päällekkäin kaksien häiden kanssa joissa oon kaasovastuussa, mutta toisaalta se on oikeastaan parempi niin että on muutakin ajattelemista kuin töitä. Oikeasti voi helposti käydä niin ettei sitä muuta elämää oikein ole, kun pitää olla kaheksalta nukkumassa ja siinä se päivä sitten menikin. Pitää koittaa nätisti pyytää se Riitan ja Mikon häiden aatto vapaaksi kun ne on kuitenki niin kaukana ja ois pakko harjoitella soittamista säestäjän kanssa. Eiköhän kaikki järjesty. Se itse töissäolo ei oikeasti sitten oo niin kamalaa kuin sen ajatteleminen, siitä on jo kuukausia kun ekan kerran aloin miettiä pienellä kauhulla kesän mahollista arkea.

Leikattuani jäätelöä keittiöveitsellä haluan aina nuolla jäätelöt siitä veitsestä (mistä Marko on kauhuissaan). Tänään huomasin, että siinä pitää oikeasti keskittyä ajattelemaan ettei vahingossa viillä kieltään, kun vielä liikutan sitä veistä samalla. Tuli ihan epätodellinen olo kun huomasin ihan hajamielisenä vetäväni veistä kieltäni vasten. Ois siinä sitten lääkärille outo selittää, jos nyt mitään pystyis ees selittään. En ees muuten tiedä mihin mun pitäisi mennä hoitoa saamaan jos jotain noinkin älykästä onnistuisin tekemään. Toivottavasti kuitenkin varjeltuis sellaselta. Muistan jo lukioaikoina ja ehkä aiemminkin alkaneeni vaaratilanteissa kuvittelemaan tilanteen eteenpäin, esimerkiksi portailla rynnätessäni saatoin nähdä välähdysmäisesti kuinka juuri seuraavalla portaalla kompuroin ja kaadun päistikkaa alas. Sen seurauksena olin erityisen varovainen ja säästyin kuvittelemaltani tilanteelta. Esimerkkejä olisi vaikka kuinka. Ehkä se on suojelusenkeli joka koettaa tehdä kaikkensa.

Tänään elävän mallin piirustuksen kurssin loppukritiikissä opettaja ei tunnistanut omakuvaani minuksi. En oikein osaa ajatella siitä mitään kun en oikein itsekään tunnista itseäni aina peilistäkään. Ehkä se johtuu jostain aivosähkökäyristä niin kuin déjà vukin.

Möllötän täällä yksikseni enkä varmaan voi jutella leirillä olevan Markonkaan kanssa. Mutta huomenna lähen käymään Ikeassa ja ilmeisesti muissakin Haaparannan nähtävyyksissä kemijärveläisystavieni kanssa, se on mukavaa.  

Nyt olemme Canberrassa, joka siis on Australian paakaupunki. Melbournella ja Sydneylla oli kai riita siita kumpi ois paakaupunki ja asia ratkaistiin kompromissilla. Canberra on ns. keinotekoinen hallinnollinen keskus jossa on alle 400 000 asukasta, esim. Sydneyssa on jotain nelja ja puoli miljoonaa. Mutta se siita, ehkapa osaan nyt tasta lahin vastata Australian paakaupunki -kysymykseen tietopelissa.

Me majoitutaan taalla suomalaisen pariskunnan luona, ja nyt meita on taalla mina, Elina, Sonja, Maija, Paivi ja Ella. Taalla on tosi vieraanvaraista ja tosi suomimaista! Perheissa ei oo kylla mulla ollu mitaan valittamista, Newcastlessa oli mukava majoittajakuoro jota vahan tunnettiinki ku ne oli olleet Raahessa, ja ne tiesi mita kaukana kotoa oleva kuorolainen kaipaa. Brisbanen perheen vanhemmat oli lahtoisin Unkarista ja Englannista, ja ne oli eurooppalaisen tasmallisia ja tiesi milta tuntuu tulla pienen tuntuisesta Euroopasta valtavaan Australiaan. Tai no saman kokoisiahan ne on, Australia vahan isompi, mutta valimatkat on taalla yllattavan isoja taalla. Kartassa ihan naurettavan kokoinen valimatka onkin yhtakkia Suomen mittainen. Mutta niin, sellaset keskivertoaustralialaisperheet saattais olla vahan loperompia kuin nama mita mun kohalle on sattunut, erityisesti monilla on ollut aika sottaista niissa taloissa. Taalla on hauskaa naha millaista nailla Australiaan muuttaneilla suomalaisilla on, ne esimerkiksi kayttaa englantia iloisesti sekaisin suomen kanssa. Mutta siihenkin tottuu! Sellasta se varmaan olis kaikilla jotka on asunut jotain 40 vuotta englanninkielisessa maassa you know.

Mitapa tassa, olisihan kerrottavaa vaikka mita mutta aika vasynyt on jo olo… Alkaa matkalla olo kylla vasyttaa pitemman paalle ja vahan univelkaa on kertynyt. Mutta palanut en ole, en kylla ruskettunutkaan joten suunnitelma/ennuste on taydellisesti toteutunut. Kuoroesitykset on olleet menestyksia! Kotiinkin on kiva varmaan sitte palata, nyt on ollu pari paivaa enempi sellasta koti-ikavaa. Melbournea ootellessa, sita paikkaa monet on kehunu. Pitaa viela nauttia, eihan tata niin kauan enaa kesta. Asken kaytiin muuten saunassa! Ai niin, siella elainpuistojutussa pidin sylissa koalaa, silitin krokotiilia ja syotin kengurua. :D   

Ei uskalla laittaa mitaan numeroa tuon otsikon peraan ku ei voi taata tuleeko tekstia lisaa. Taalla siis ollaan, lahdosta on jo kuus paivaa, mutta oikeastaan Australiassa ollaan oltu vaan nelja, koska matkustamiseen kului n. 30 tuntia ja aikaa tavallaan havisi kun tultiin itaan pain. On ollut paljon ihanampaa kuin olin ollenkaan osannut odottaa! Tarkeimpia huomioita: tama maa on valtava ja taalla on hirmuisen kaunista ja rehevaa luontoa. Olin kuvitellut taman paikan paljon karummmaksi, mutta akselilla Sydney-Newcastle-Brisbane on ainakin ollut hirveasti eksoottista puustoa, myos kaupungit on taynna puita. Mulla on koko ajan sellanen olo etta haluaisin tanne uudestaan. Tama vuodenaika on tosi sopiva taalla olemiseen, kun on sopivan lamminta ja kesakamppeet alennuksessa. Taalla oikeasti myydaan talvivaatteita vaikka kylmin lampotila newcastlelaisten mukaan siella on jotain 15 astetta. Jotain on tullut ostettua, mutta taalla on aika edullista. Suomihan kai on aika kallis maa, mutta eipa sita oo ennen nain konkreettisesti huomannut.

Tanaan saavuttiin Brisbaneen. Tan perheen pihalla kasvaa ainakin banaaneja, sitruunoita, greippeja, mangoja, kahvipapuja, saksanpahkinoita, limeja ja papaijoja, joita saatiinkin maistella. Mutta ei niilla sentaan kaikkea kasva, mansikoille on liian kuumaa. Newcastlessa kaytiin uimassa meressa, tai oikeastaan me pompittiin aalloissa jotka oli hirmu isoja. Vesi oli vaan niin alyttoman suolaista etta silmia, naamaa ja nielua kirveli. Ja suuhun tuli kauhea maku. Mutta olihan se silti mahtavaa!

Marko soitti asken, siis Skypessa! Olipas hauskaa puhua sen kanssa. Nukkuva vompatti muistutti jollain tavalla muuten vahan Markoa. Me myos silitettiin koalaa. Mutta nyt lahen nukkumaan, huomenna mennaan johonki elainpuistojuttuun Maijan, Ennan, Sonjan, Ellan, Paivin ja niita majoittavien kuorolaisten kanssa. Illalla on sitten konsertti. Toissapaivainen konsertti meni muuten tosi hyvin, paitsi etta mun aani oli edelleen aika huonona etta se oli sellasta lapilaulamista, mutta ainaki kaikki muu onnistu meian kuorolta ja meista tykattiin. Nyt lahen oikeasti nukkumaan!