Kerron lisää

Aloitin syksyllä ensimmäistä kertaa opiskelemaan pianonsoittoa vapaasäestystuntien myötä ja ensimmäistä kertaa myös lopetin sellotuntien ottamisen. Apua, tuntui oikeasti pahalta kirjoittaa tuo jälkimmäinen lause. No, kuitenkin tämä tuntui jännältä kun aloitin jotain ihan alusta pitkästä aikaa ja paljon jäi tietenkin kesken, mutta ymmärrän nyt soinnuista ja säestämisestä paljon enemmän kuin vuosi sitten. Miten kauhean vaikealta tuntui soittaa lattarikomppia, tai siis yrittää soittaa koska ei siitä rytmistä tullut yhtään mitään. Mutta kun se sitten loksahti ja alkoi toimia, miten hienolta se tuntuikaan! I totally nailed it at some level. Ja kun vielä myöhemmin oystyi laulamaan sen päälle menemättä ihan sekaisin. Pianotunneilla huomasi myös vahvasti sellnsoiton ja laulun vaikutuksia, edellinen on vaikuttanut niin paljon käsien motoriikkaan eikä se pianonsoitossa ollut aina vaan hyvä. Mun melodianhahmotus on myös niin paljon parempaa kuin sointujen ja pianonkoskettimiston. Vaikka ne sävelet on siinä “valmiina” niin miten se voi olla niin hankalaa! Se mun ope oli vaan tämän vuoden Rovaniemellä ja ikävä sellotunneille kasvoi niin isoksi että koitan saada taas sellon sivuaineeksi.

Aloitin syksyllä musiikkiopistossa myös säveltapailukurssin. Sitä vaikeutti se että ooppera- ym. menojen takia en voinu osallistua kaikille tunneille. Välillä oli tosi väsyttävää käydä siellä ja niin moni yläasteikäsenä opiskeltu teoria-asia on jo painunut jonnekin kauas että olin välillä ihan pihalla. Koe oli viime keskiviikkona, ja kaikki muu meni ihan hyvin, erityisesti suulliset osuudet, mutta en oikeasti missään vaiheessa hallinnut kadensseja enkä oo varma pääsinkö siitä osuudesta läpi… Se oli taas sitä mulle hämärämpää sointujen maailmaa.

Opiskeluvuodesta on eniten jääny mieleen syksyn valokuvausopinnot, joista erityisesti analoginen kuvaus oli työlästä mutta ihanaa. Hain nyt valokuvauksen sivuaineeseen, mutta sinne otetaan vaan pieni määrä hakijoista. Toinen mieleenjääny koulujuttu oli tietenki kevään opetusharjoittelu ja iloiset selviämisenkokemukset yläasteella!

Joulun alla toteutettu lauluyhtye Välkkeen, jonka nimeä muuten pohdittiin pitkään ja hartaasti, oli tosi opettavainen monin tavoin. Ekaa kertaa oltiin ite vastuussa kaikista konserttijärjestelyistä ja harjoitteluista ynnä muista. Konsertti meni tosi hienosti, ja oon kauhean tyytyväinen siihen musiikkikokonaisuuteen joka siihen kirkkokonserttiin tehtiin. Välke on jatkanut kevätpuolella saatuaan tarjouksen pitää konsertti oululaisen mieskvartetin kanssa Raahesalissa ja se onkin sitten viikon päästä! Nyt on sitten vähän erilainen konsertti kuin kirkossa jouluna, mutta skaala on edelleen tunnelmoinnista revittelyyn ja niiden yhdistelmiin… En paljasta enempää.

Koko vuoden vatsanpohjaa kutkuttanu projekti oli ooppera, ooppera, ooppera. Toissajoulun aikaan Leppäsen Katriina mua siihen pyysi ja sen jälkeen se pyöri paljon mielessä. Pitkä projekti oli niin monella tavalla antoisa ja vielä sitä on aika haikea ajatella. Olin huomaavinani itsestäni puolen, joka pitää yleensäkin erityisesti pitkäjänteisestä projektiluontoisesta työskentelystä.

Tänä vuonna aloin ehkä hieman tottua etäsuhteessa elämiseen paremmin. Syksyt on kai aina vaikeimpia, kevät oli jo vähän seesteisempää. Saa nähä millaset fiilikset on syksyllä jos on ehtiny taas tottua siihen että näkee Markoa. Varmaan vaikuttaa se että eka vuoden lopulla oi “vielä ainaki neljä vuotta jäljellä” mutta nyt on vain kolme, ja kaksi jo takana… Ehkä tämä aika tästä kuluu.

Tänä vuonna kävin myös ihan hirveästi kirpputoreilla ja mun vaatekaappi pullistelee uhkaavasti. Mielenrauhaa järkytti melkein koko kevään horjunut asumistilanne kämppiksen lähdettyä ja myös rahatilanne oli välillä tiukempi kuin koskaan ennen maksettuani yhden vuokran itse kokonaan. Ens vuoden asuminen on nyt ihan auki, pitäis kesän aikana löytää siihen joku ratkaisu.

Eilen oltiin em. yhdistyksen konserttireissulla Oulussa kuuntelemassa 100-vuotiaan kuoron Pohjan laulun feat. Tommi Hakala ja Oulu Sinfonia konserttia. Konsertti oli oikein hiano ja isänmaallinen. Mikä hauskinta, Oulu Sinfoniassahan soittaa mun Raahenelämänaikainen sello-ope Variksen Janne, ja mikä vielä hauskempaa, juttelin sen kanssa erätauolla. Tai siis väliajalla, hehhehe. Se oli kuullu että olin ollu oopperassa laulamassa ja jutusteltiin siinä kaikenmoista. (Tuntupa muuten hassulta että se kapellimestari joka siis oli siinä oopperassa johtamassa oli sitte Jannelle musta puhunut ja vissiin kehunutkin, hih.) Mutta niin, oli huippua nähä sitä Jannea, olin kuitenkin kymmenen vuotta sen oppilaana enkä oo sitä kahteen vuoteen nähy.