Hejjpa taas pitkästä aikaa. Moottoripyöristä vielä sen verran että mieli on muuttunut sen viimesen tyylisen pyörän puoleen, ei nuo customit kuitenkaan oo mun juttu… Ehkä sitte ulukomailta voin pyörän joskus ostaa ku on rahhaa.
Oon päässy taas lukemisen makuun, muutamat Anna-Leena Härköset muiden muassa on tullu luettua. Viimeksi luin Heikosti positiivisen, joka kertoo Härkösen omasta vauvansaannista, mulla meni hetki ennenku tajusin että se tosiaan on ihan omaelämäkerrallinen. En tajua, Härkönen sai kuulemma siitä kirjasta hirveästi vihaista palautetta jonka mukaan hän on hirvittävän itsekäs ihminen. Musta se oli ihan normaali. Paitsi ehkä jos naisihminen ei ole sellanen kävelkää mun yli vaan -tyyppi niin se on itsekäs.
Nyt luen Lewisin Paholaisen kirjeopistoa, joka on ihan hirmu kiinnostava mutta lukemisen kannalta siinä on se huono puoli että en halua lukea sitä nukkumaanmennessäni, koska jotenki se myös karmii mua. Valitsin muuten sen kirjan siksi että Jani-Matti anto sen Ellalle yo-lahjaksi joten sen täytyy olla hyvä. :)
Kirjat on muuten vaikuttanu ihan hirveästi siihen millanen ihminen musta on tullu ja minkälaisia ajatuksia mun päässä on. Sitä ei taho muistaa kun on tauko lukemisesta, mutta kyllä hyvään kirjaan koukutun ihan yhtä tiukasti kuin vaikka tuotantokaudellisiin Monty Pythoneita. (Meillä on muuten ne kaikki!!!!!!!)
Viime siivousviikko meni kauhean nopeasti. Olen aina hämilläni siitä kun siellä “pitää” moikata kaikkia ja vaihtaa aina muutama sananen eikä se aina tunnu kaikkein luontevimmalta. Kuvitelkaa, yhtenä aamuna yks mies kysyi kun moppasin että “tuleeko puhdasta”, johon mää vastaan “nooh, suunnilleen”. Suunnilleen??? Olipa siinä vastaus, mutta en tiiä oisko reipas “no totta maar!” ollu yhtään luontevampi. Se on vaan niin outoa kun herään kauhean aikasin ja tekee ruumiillistä työtä, että kun yhtäkkiä pitäisi keksiä jotain sanottavaa niin tuntuu aina aivot jotenki jähmeiltä. Toisaalta en ehkä osaa olla maailman luontevin, kun tavallaan esitän siivoojaa olematta sitä oikeasti. No, joka tapauksessa on paljon parempi että olen välillä hämilläni ja jutustelua tapahtuu, koska olisi tosi ankeaa jos kukaan ei ikinä sanoisi mitään. Se kommunikaatiohan meistä juuri tekee ihmisiä, rupattelu pehmentää töissäoloakin niin ettei oo vaan sellanen siivousrobotti.
Kesäaamut auringon noustessa sumuisella ilmalla on vaan maailman kauneimpia.
