vähä niinku -elämää
Mun elämästä puuttuu jotain arjen turvallisuutta. Mun on pakko miettiä tätä nyt koska oon usein vaan tosi alakuloinen ilman selkeää syytä ja se on huolestuttavaa. Alakuloisuuden lisäksi mua huolestuttaa eritysesti se, että huomaan olevani välillä katkera ja itsesäälinen ajatellen että kaiken vaan kuuluu olla huonoa, että en vaan ansaitse mitään parempaa (mikä toisaalta on totta).
Ehkä aattelen vaan liian idealistisesti, mulla on jotain liian hyviä kokemuksia jotka saa kaiken muun näyttämään ankealta. Niinku vaikka se miten mukavaa mun on olla Elinan kanssa ja miten kurjaa kun sitte ei yhtäkkiä olekaan ketään kenen kanssa keskustella ja joka ymmärtää niin hyvin! Suhtaudun joihinki asioihin tosi intohimoisesti ja niistä saa ihan mieletöntä tyydytystä, jotku orkesteri- ja laulujutut on ollu sellasia.
Tajusin että oon vaan yrittäny keksiä tekemistä ja elämänsisältöä kirpputorien kaluamisesta. Ei se mua sinänsä haittaa mutta en vaan haluais että joku tollanen on mun päivien mukavin asia! En haluaisi jättää elämääni käyttämättä mutta en tiedä mitä ratkaisuja pitäisi tehdä.
Mulla ei näy sun teksti kokonaan, rivien loput uupuu. En tiiä missä vika. Sain kuitenkin luettua.
Oot kyllä vaikuttanutkin erilaiselta kuin ennen, jotenkin masentuneelta. Toisaalta se voi hyvinkin liittyä tuohon elämäntilanteeseenkin. Voi ehkä tuntua, ettei oikein kuulu mihinkään ja kaikki on jotakin välivaihetta matkalla johonkin uuteen ja ei ole enää sitä mitä oli ennen. Musta tuntui kesällä 2002 siltä ja oottelin muuttoa Jyväskylään syksyllä kuin kuuta nousevaa. Tietenkään se ei ole sama tilanne, mutta hassua huomata tuo sama ikä. Enpä nyt viitti tähän yleisesti tämän enempää kommentoida.
Rentouttavaa viikonloppua!
-Ride
ouh, muistan sun kirjoittaneen viime vuonna samoihin aikoihin tosta elokuufiiliksestä :/ en osaa sanoa mitään kannustavaa tai järkevää, muuta ku että “voi että :/”. toivottavasti meiän blogihanke ei kaadu, vaikka se ei oliskaan enää mitään sellasta intohimoista
ps. kajaani oli ihan _tylsä_!!
-Sanna
Eksyin tuolta Eevan plogista tänne sinunkin plogiisi (mulla ei toimi tänään näppis oikein, siksi tuo väärä p-kirjain). Pakko oli laittaa kommenttia, että kyllä se kaukosuhteessa eläminenkin joskus loppuu. Me ollaan eletty melkein puolet ajasta kaukosuhteessa, viimeksi viime syksy ja meillä oli silloin jo tuo lapsikin. Ja odotin toista. Nyt se on ohi, toivottavasti lopullisesti. Raskastahan se on, mutta kyllä se menee! Ja kaipaus on siitä hyvä asia, että ainakin tietää välittävänsä oikeasti toisesta! -Seija-
re-read this latest entry. i think it’s seriously time to throw in the towell.
highly readable and, in part, quite entertaining….the website is certainly worth a visit